- Jos pensaita siirtää, kun lehdet ovat kasvaneet niin ne myös kuihtuvat ja pensaan kasvu tyrehtyy vähäksi aikaa. Juuria kun rikotaan kuitenkin kun pensas revitään maasta, niin se ei saa niin paljon vettä käyttöönsä ennen kuin uudet juuret kasvavat ja vanhat juurtuvat uudelleen.
- Kaivetaan tarpeeksi suurelta alueelta juuret esille ja varotaan ettei niitä rikota turhaan siirron aikana. Uusi istutuskuoppa tehdään tarpeeksi syvään ja leveäksi, että sinne saadaan paljon uutta hyvää multaa uusille juurille.
- Muistetaan kastella kuoppa hyvin ennen pensaiden istutusta ja vielä mullan päällekin vettä tarpeeksi. Tulevaisuudessa ekan kesän aikana saa kastella reippaasti.
- Pensaita on hyvä leikata jonkun verran kun ne istuttaa uuteen paikkaan, että saadaan hyvä juurten kasvu ja ettei kasvi turhaan käytä energiaansa lehtien tekemiseen.
Pieneltä metsittyneeltä rajalta siirrän nämä pensaat parempaan paikkaan, siellä saavat enemmän aurinkoa ja lämpöä.
Taimia oli yhteensä 12 ja sain kaikki pois vanhasta paikastaan.
Uusi paikka on pellon reuna ja avoin paikka, johon haluan vähän seinämää estämään katseita. Tietenkin haluan kauniita keltaisia kukkia tähän paljon.
Juhannusruusun siirto:
Samaisesta paikasta kuin äskeinen pensas niin tämäkin on sieltä reunasta.
Kuuset ja männyt varjostavat niin että ovat taipuneet etelää kohti ja kasvaneet pitkiksi ja ohuiksi ruipeloiksi.
Vanhoja taimia, huonoja juuria ja pitkiä kuin nälkä vuosi ovat nämä taimet. On piikkistä hommaa, saa olla kunnon käsineet kädessä.
Hyvään multaan kun pääsevät niin odotan että jaksavat kasvaa tomeriksi taimiksi ja kukkivat upeasti.
Kuusiaidan istutus:
Takana olevasta metsittyneestä alueesta olen ottanut n. 1 m korkuisia kuusentaimia ja istuttanut ne riviin näiden isompien kuusien kanssa.
Haluan tästä upean luonnonmukaisen näköisen kuusiaidan.
... Jatkoa 3.6.-14
Siperianhernepensaiden kuulumiset:
Kaikki pensaat elää, kaikkiin pensaisiin tuli lehti, mutta ei kaikkiin oksiin.
Pensaat viheriöi mukavasti. Kyllä kannatti siirtää nää ennen silmujen puhkeamista, kun lähtivät näin hyvin kasvuun.
Pensaat tekevät jo muutaman kukan pariin oksaan. Siitä se kasvu ja juurtuminen on alkanut.
Juhannusruusun kuulumiset:
Ruusut ovat mukavasti lähteneet kasvuun, pari vartta kuivui niin ettei niistä tullut lehtiä ja napsaisin ne poikki.
Tekee kovaa vauhtia lehtiä, nuppuja ei vielä näy. Näyttävät hyväkuntoisilta ruusuilta, uskoisin että ovat alkaneet hyvin juurtua.
Kuusiaidan kuulumiset:
Kuusien kohtalo on vielä vähän auki, en tiedä miten lähtevät kasvuun.
Kuusen kerkät eivät ole vielä kasvaneet siirrettyihin kuusiin ja kuuset näyttävät hieman haaleilta, pitää vain odotella tuomiota.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti