tiistai 23. kesäkuuta 2015

Kesäkuun kukkaloistoa!

Kesä on pari viikkoa myöhässä, mutta ottaa kovasti kiinni koko ajan. Jos ne kunnon lämpöiset ilmatkin vielä saapuisivat heinäkuun mukana, se olisi mahtavaa. Kyllä tätä vettä on tullut taivaalta ihan riittävästi.

Tulppaanit:





















Tulppaanitkin on kestänyt yllättävän kauan kukallaan, kun on ollut lämpötila sopiva, n. 15 astetta. Ja vielä vaan jatkavat kukintaa.

Kullerot:


 



Kullerot ovat ensimmäisiä väripilkkuja varjon penkissä. Näillä on hirmuinen vauhti kasvaa ja ihan hurauksessa ne jo kukkivatkin upeilla pallokukilla.

Rönsytiarellat:




Nämä sain viime vuonna kaverilta ja laitoin ne kahteen paikkaan pihalla. Varjon kukkapenkkiin ja toiset laitoin nurmikolle kotkansiipien viereen. Näissä on vallottavan ihanat kukat, kuin pienet tähdet.

Orvokit:




Tässä on viime vuonna kylvämäni sarviorvokit. Näillä on hauskat naamat.

Kalliokielot:



Kalliokielosta olen aina tykännyt, niillä on kauniit lehdet ja kukat. Mehiläisetkin tykkää näistä, naureskelen niille kun ne yrittää työntää kärsäänsä kukan sisälle ja imeä mettä sieltä.

Jumeltenkukat:




Näillä on tavattoman kauniit kukat. Roikkuvat yli 20 cm korkeudella kuin pienet perhoset.

Maatiaiskurjenmiekat:





Nämä kasvavat suuriksi, vähän kämmentä pienemmiksi. Näiden väri on ihana ja muoto ihmeellinen. Paksut lehdet korostavat vielä komeutta. Odotan aina innolla näitten kukkimista alkukesästä.

Konnantatar:



Tämän tatarin löysin Tampereelta kompostista keväällä enkä silloin vielä tiennyt mikä tämä on. Annoin kasvaa ja löysin nimenkin tälle. Pitää vaan hyvin rajata tämän kasvutila, ettei pääse leviämään liikaa.

Siperiankurjenmiekka:




Tämän kurjenmiekan ´Dreaming yellow´ toin mukanani Lontoosta keväällä ja nyt se rupesi kukkimaan. Ihanan värinen kukinto, juuri niin kuin pitikin olla. Katotaan miten lähtee talvehtimaan, pitäisihän tämän talvehtia hyvin.

kivikkopenkin kuulumiset:

Kivikkopenkki kokonaisuudessaan

Kissankäpälä

Mätäsleimu

Mätäsleimu

Kylmänkukan siemenkota
Mehitähti


Mehitähti istutus

Maksaruohoja

Lusikkamaksaruoho

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Pientä piha projektia valmiit tekeleet!

Keväällä ja alkukesällä aloitin tekemään muutaman projektin pihassa ja nyt on osa jo valmiit. Nyt esittelen ne ja jotain muuta pihalla tapahtuvaa.

Kärhötuki:
Viime vuonna tuuli kaatoi ja katkoi kepit mun kärhötuestani ja jouduin katkomaan kaikki maan tasalle. Suunnittelin talven ja pääsin toteuttamaan sitä keväällä ja siitä tuli kyllä hieno ja toivottavasti myös kestävä. Päädyin tekemään köydestä noi poikkituet, en keksinyt keinoa miten rinteeseen olisin rimasta saanut hienon aidan aikaiseksi. Tämä on ainakin ilmava aita eikä ole painava, toivottavasti kestää kovempaakin keliä. 


Kiinankeltakärhöille kävi talvella vaan vähän huonosti ja olivat mädättäneet juurensa että niitä ei nähdä tänä vuonna. Tästä kuitenki nousee vielä 2kpl alppikärhöä, 1kpl ´Ville de lyon´ ja 1kpl mantsuriankärhöä. Pitää kasvattaa uudet taimet kiinankeltakärhön siemenistä, niitä kun on paljon viime vuodelta tallessa.

Orkideasuo:
Sain tämänkin valmiiksi vihdoin viimein, oli kyllä kova homma.
Pohjalle laitoin ison kasan kaiken maailman risuja, siihen päälle savea, multaa, hiekkaa, turvetta ja sammalseosta metsästä. Niitä sekottelin keskenään eri suhteissa eri kohtiin penkkiä. Oikealle tuli enemmän turvepitoista ainesta ja vasemmalle enemmän multa painotteista multaa. Penkin keskellä kulkee salaojaputki, joka tulee ylös vasemmalta edestä. Se kertoo veden tarpeesta penkissä, että se on varmasti suomainen eikä kuivu liikaa. Jos putkessa ei näy vettä sit pitää kastella penkkiä kesän aikana. Penkin reunoille raahasin metsästä tukit koristamaan ja pitämään mullat sisällään. Tukkien reunat pitäisi vielä siistiä.


Penkissä asustaa jo kruunutikankontti, lehtotikankontti, lakkaa ja ketunleipää. Pitäisi vielä lisää sisustaa tätä, haluaisin ehdottomasti kannon, vaivaiskoivun ja sammalta paljon. Tähän on tulossa vielä lisää orkideoja kun vaan vahvistuvat kasvihuoneessa vielä hieman.

Kaarikukkapenkki:
Tämä on pitkä projekti, kun aloitin sen suunnittelun jo viime vuonna, mittaamalla sen ja metkitsemällä kepeillä reunat.



Tämä mukailee toisen kukkapenkin reunaa 5m päässä siitä. Tähän kuuluu pieni osa valmista penkkiä joka on tuolla oikealla ylhäällä, jää penkin keskelle.

Tänä keväänä jatkoin tekemistä ja kaivoin reunoja tälle penkille.


Sitten nurmikko pois keskeltä.











Multaa päälle tälle puolelle ja kasveja perään.


Toista puolta pitää vielä jatkaa tässä kun on vaan aikaa.


Tätähän pystyy vastasuudessa jatkamaan oikealle puolelle vaikka kuinka paljon ja varmasti jatkankin joskus.

Kasvimaa:
Syksyllä kävi maapurin mies kyntämässä pellon puolen ja samalla edellisen kasvimaan, eli jouduin alottamaan tekemisen taas alusta. Helpompi oli tehdä kuin viime vuonna. Malli oli jo valmiiksi ja kasvimaan multa oli eri väristä kuin peltomaa ympärillä, niin se helpotti hahmottamista ja tekemistä paljon. Keväällä kävi sama mies tasottamassa pellon. Minä vielä jyrsimellä tasoittelin isot savipaakut.


Tein siitä ympyrän ja isot polut aluksi valmiiksi, multasin vielä vähän lisää. Sitten tein pikku polut väleihin niin on helpompi huoltaa kasveja ja nyppiä rikkaruohot.


Siemenet väleihin ja odottelemaan kasvun ihmettä. Hernettä on paljon, eri väristä porkkanaa on pari kaistaletta, palsternakkaa, punajuurta, viime vuotiset siemenen loput ja viherlannoitetta yhdessä kaistaleessa ja taisi olla joku kukkasiemen pussikin tähän heiteltynä.

Taustalle pellon perälle tein kukkakedon, auringonkukkia ja kauransiemenistä omat lohkot.

lauantai 6. kesäkuuta 2015

Tulleet orkideat

Tänäkin keväänä oli orkideayhdistyksen yhteistilaus, se oli  Wichmann Orchideen tarha Saksassa. Sieltä sai tavan orkideoja ja puutarhaorkideoja. Tein tilauksen jo tammikuussa, kasvit saapuivat toukokuun lopussa samaan aikaan lontoon matkan kanssa. Eli kasvit joutuivat odottelemaan postissa pari lisä päivää, kun en saanut haettua niitä heti. 
Tavan orkideat olivat hyvässä kunnossa, mutta puutarhaorkideat olivat todella pieniä ja vähän huonossa kunnossa.

Tässä koko kattaus:


Etualalla on tavan orkideat ja takana isoissa ruukuissa on puutarhaorkideat.


Tässä on tavan orkideat, ylinnä on Tolumnia Jairak Rainbow ´yellow´, vasemmanpuoleinen on Palaenopsis parishii ja oikeanpuoleinen on Bulbophyllum lemnoscoidoides.



Tässä suoneidonvaippa. Se oli pieni ja toinen alku oli kärjestään nennyt jo huonoksi, muuten hyvännäköinen kasvi. Annan tämän kasvaa tässä ruukussa jonkun aikaa ja istutan sitten vasta kun on vähän vahvistunut.


Tässä Maariankämmekät. Yllä, huono joka oli lehtensä mädättänyt jo ennen mulle tuloa, mutta juurissa oli vielä eloa ja toivon että jaksaa puskea sieltä elävien kirjoihin itsensä. Vasemmalla jo paljon paremman näköinen yksilö, vaikka pieni vielä onkin. Tästä yllä olevasta tein valituksen yhdistykselle ja se etenee tarhalle asti, katotaan mitä vastaavat.

Tavan orkideat jatkaa tästä eristykseen ettei tartuta ötököitä muihin ja sen jälkeen muiden kanssa ehkä ulos kasvihuoneeseen kesäksi. 
Puutarhaorkideat jatkaa asutustaan purkeissaan sen aikaa että vahvistuvat vähän. Pääsevät jo ehkä tänä vuonna maahan, pitää kattoo miten elävät kasvihuoneessa nyt alkukesän.