keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Tuliaisia Virosta!

Joka keväinen reissu Viroon on takana, Viljandissa olimme tällä kertaa neljä päivää. Kävin moikkaamassa vanhaa tuttua kaveria yhtenä iltana ja näin hänen puutarhansa ensimmäistä kertaa. Eihän se tähän aikaan vuodesta ole edukseen. Näin Eevin valtavat ruusupensaat joita oli yli sata kappaletta. Eevin miehen kaivattama lampi oli vielä jäässä kauttaaltaan. Valtava piha-alue alkoi heräilemään talvihorroksesta, sen kyllä huomasi. 
Toisena päivänä oli vuorossa shoppailua keskustassa ja kolmantena vain oleilua ja kävelyä vanhassa kaupungissa. 


Puistoissa krookukset kukkivat jo täyttä häkää lumikellojen kanssa. Iltahämärässä kävin hakemassa puiston takalaidalta muutaman lumikellon itsellekin matkamuistoksi. 
Lumikellot ovat niin kauniita ja harvemmin niitä saa täältä päin Suomea. Virossa lapset keräävät näitä kukkakimpuiksi ja heittävät ne sitten ojan penkoille kuihtumaan.

Kauppareissulta lähti mukaan monenmoista kivaa:
Ensimmäisenä lähti päivänlilja mix, jossa pitäisi olla kolmea eri päivänlilja väriä. Rakastan päivänliljoja yli kaiken muiden ihanien kasvien ohessa.


Seuraavaksi huomasin nämä ihanat iirikset. Vasemmalla pussissa on Iris Germanica Night Owl ja oikealla pussissa on Iris Germanica Fort Apache. Istutusohjeena oli puolivarjoinen paikka, mukulaa ei saa peittää kokonaan multaan ja voidaan jättää talveksi maahan.


Viimeisenä Lilium Lankon, lilja on risteytetty Japanilaisesta L. longiflorum (Easter Lily) ja Kiinalaisesta
L. lankongense. Sen kyllä huomaa, risteytys on vanhempien näköinen. Tämä on uusia risteymiä, pari vuotta sitten esitelty Chelsean Flower Showssa, näin ainakin google väittää. Tämän istutusohjeena oli vettä läpäisevä kalkkipitoinen maa valoisalla paikalla. Istutus n. 15cm syvyyteen. Istuttaessa lannoitus ja joka kevät myös. Talveksi peitetään hyvin.

Takastulo matkalla Suomen puolella pidimme tauon Heinolan kieppeillä ja siellä kukki jo kovasti leskenlehdet ja sinivuokot.

 

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Puikkokämmekkä!

Dendrobiumeja on tällä hetkellä kolmea erilaista. 

Ostin Dendrobium bigibbumin joulukuussa 2011 kukkakaupasta, kun oli niin suloisen näköinen. Tämä oli istutettu isoon kotilon kuoreen ja se oli kokonaisuudessaan lasimaljan sisällä. Poistin lasimaljan, jaoin kasvin muutamaan osaan ja istutin ne erikseen pieniin kippoihin. Ei olisi pitänyt jakaa kuin pariin osaan näin jälkiviisaana, mutta kun vähän kovakouraisesti käsittelin kasvia niin se vaan pilkkoutui palasiksi. Tämä ei ole vähään aikaan kukkinut, mutta kasvattaa bulbeja kovaa vauhtia, kun vaan kasvaisivat isoiksi ja lihaviksi. Nämä ovat kasvaneet koko ajan kasvikaapissa.

Dendrobium winter beauty on Jyväskylän Viherlandiasta ostettu helmikuussa 2012.
Vaihdoin tälle heti kasvualustan, kun siellä oli jos jonkin moista menijää. Tästä lähti vain pari irtonaista puikkoa irti kasvualustan vaihdon yhteydessä ja niitä olen kasvatellut pikku purkeissa kasvikaapissa. Muuten kasvi on majaillut pohjoisikkunalla kasvilampun alla. Viime kesänä tämä kasvatti monta uutta puikkoa, pitkiä ja hoikkia. Silloin jo ajattelin ettei ne kuki kovin hyvin. Nyt se tekee yhteen puikkoon lehtien väliin uutta bulbia ja kasvualustastakin näyttää lähteneen kasvuun ainakin yksi. Pieniä kukkavarren alkuja näyttäisi tulevan pariin puikkoon, mutta katotaan jaksaako kukkia. Odotan kukkia todella paljon, koska ne tuoksuvat hyvälle.


Dendrobium unicum on uusi tulokas. Tuli minulle Kuopiolaisten yhteistilauksesta Orchides&morelta syyskuussa 2012. Ei ole vielä polkumme yhtyneet niin että ymmärtäisin tämän sielun elämää. Se vietti talvella yöt viileässä ulko-oven edessä ja päivät kasvikaapissa. Hieman sumuttelin kasvia aina joskus kun muistin. Taisi olla vaan järkytys päästä keskieurooppalaiselta  tarhalta tänne kylmään pohjolaan. Ei ole vielä tottunut tähän ilmastoon, kun ei kukkinut vielä vaikka nostatti kukka nystyt hieman esille. Ulkonakin on niin paljon jo lämmennyt että kylmää ei tule enää sisälle niin paljon että voisin pitää kasvia viileässä. Se on viettänyt jo jokusen viikon kokonaan kasvikaapissa ja olen aloittanut kastelun varovasti. On sen takia aloittanut bulbien teon, näkyy pienen pieniä alkuja juurilla. Odotan niitä oransseja kukkia kuin kuuta nousevaa, mutta ehkä ens vuonna sitten.

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Tulevia projekteja!

Muutan ihan omaan omakotitaloon vapun jälkeen ja siitä lähtee oman pihan laitto oman mielen mukaan. Voi että kun odotan tosi kovasti muuttoa ja uutta pihaa. Tässä on vaan se ongelma että se kevät ei oikeen tunnu sulattavan lumia maasta pois. Olisi kiva että muuton jälkeen voisi heti ruveta suunnittelemaan kasvien paikkoja.

Seuraava juttu jota odotan innolla on Orkideayhdistyksen yhteistilaus Kargen tarhalta Saksasta. Kasvit saapuvat Suomeen toukokuussa vk 20 ja minulle saapuvat matkahuollon kautta vk 21. Pitäisi saapua n. 10 orkideaa jos kaikki vaan on saatavilla.

Kesän kohokohta on kotipuutarha lehden lukijamatka Englantiin kesäkuun puolivälissä. Sinne olen halunnut jo jonkun aikaa katsomaan kuinka upeita maisemia ja puutarhoja siellä on. Olin viime vuonna samaisella matkalla Ruotsiin, se oli upea matka.
 

Taimia!

Taimet rupeaa nostamaan päätään mullasta jo kovaa vauhtia.
Siropäivänliljan siemenet laitoin ihan vaan kokeeksi multiin, olin ihan varma ettei niistä tule mitään. Kyllä sieltäkin vaan piippoja nousee. Odottelen että nousisi loputkin taimet näkyville.



Yhteiskasvatus purkissa on kaunokaista ja lehtosinilatvaa.
Ovat kasvaneet tähän mennessä jauheliharasiassa neljän muun siemenlajin kanssa. Koulin tähän purkkiin osan kaunokaisista ja pienen osan sinilatvoja. Takimmaisena on kaunokainen ja edessä on sinilatvaa. 




Vuoriarhot ovat jo n.7cm korkeita. Laitoin ne jo hyvissä ajoin maaliskuussa kasvamaan, lähtivät melkein heti itämään. Laitan vielä pussin loputkin kohtapuoleen kasvamaan, kun tämä eka satsi lähti näin hyvin kasvuun.




Keltamaite on myös kohtalaisesti lähtenyt kasvuun.
Tähän iski taimipolte ja tappoi osan aluista. Taimipolte tuhoaa juuret ja maanpäällinen kasvusto kuihtuu pois. Kun huomasin taudin evakoin terveet alut heti toiseen purkkiin. Nämä jäi henkiin siitä ja ovat terhakoita taimia.


Kelloköynnöksen siemenet iti heti miten. Laitoin kuusi siementä itämään neljä lähti kasvuun. Kaksi lisäsiementä jouduin laittamaan tyhjiin kuppeihin ja odottelen niitä jo kovasti.


On vielä monta purkkia joista kurkistelee vasta onnettoman pieniä alkuja, osa on ostosiemenistä ja osa omista viime vuonna keräämistä siemenistä. En ole kaikkia ostosiemeniä vielä laittanut kasvuun kun ei ole tarpeeksi kevät, ne kasvavat niin joutusasti ettei voi vielä kylvää.

Ostin kokeeksi ihan perus Liljaa, kun aikasemmin ei ole ollut. Lilium Rosella`s Dream on vaalenpunainen ja Lilium Prunotto on punainen.