Lomailin viikon verran tampereella ja sieltä tuli bongattua muutama kivan näköinen kasvi juttu.
Aloitetaan Tammerkosken varrrelta.
Hämeenkadulta kun katsotaan pohjoiseen, niin kosken kummallakin puolella kulkee rivi punaisia kannoja. Ne on ollut siinä jo monena vuonna. Kannojen välissä on valkoisia penkkejä istumista varten.
Nurmikkoalueen taustana on isoja puita ja siellä on aina joku pitämässä piknikkiä tai ottamassa vaan aurinkoa.
Keskustorilla on erityyppisiä istutuksia rinta rinnan. Tänä vuonna on heiniä istutusten keskiössä. Tummalehtinen koristebataatti antaa kivaa kontrastia vaaleille kukan sävyille.
Alla keltaiset ja punaiset kukat räiskyvät hyvin tumman heinän kanssa.
Koskipuistossa on laitettu Petunioita torniin, näitä on ollut muissakin kaupungeissa. Korkeutta tällä oli varmaan yli 150 cm, eli näyttävän näköisiä.
Tämä torni kootaan vadeista jotka on pinottu päällekäin ja kukat laitettu vatien reunoille. Taimien pitää olla tuuheita, että niistä saadaan näin upeita taideteoksia.
Alla on ruukkuistutus museokeskus Vapriikin luota. Muratti laskeutuu kukkaruukusta maahan tasoittaen näkymää. Ruukuissa on vielä pelargonioita, tähtisilmää ja pientä petuniaa.
Kävin vielä samalla matkalla Pinsiön taimitarhalla ostamassa ruusun taimia. Siellä on näytepuutarha jossa poikkesin kuvaamassa kasveja.
Köynnöksiä
|
Ruusuja ja köynnösruusuja |
Vasemmalla yllä on loistokärkö Kardinal 'Wyszynski' ja valkotähkä.
Oikealla yllä on loistokärhö 'Ville de Lyon' ja punatähkä.
Muureja ja kasveja muureilla.
|
Kurjenpolvea |
|
Mätäsleimua ja tuijia |
|
Sepelvarpua |
|
Alppikärhöjä |
Erilaisia kasveja ja kukkia.
|
Perhonen ja punatähkä |
|
Päivänlilja 'Frans Hals' |
|
Loistokärhö 'The President' |
|
Kaukasiantörmäkatkero |
|
Kulta-ja punakärsämöä |
|
Ovensuun ruukkuistutus |
Havuja ja muita puita.
|
Helmipihlaja |
|
Maanpeittohavuja |
|
Punainen maksaruoho ja hopeakuusi |
|
pensaita ja puita yhdistelty |
|
Havuryhmä |
|
Palkintopiha 2009 |
Muuta mukavaa.
|
Pieniä vesiaiheita |
|
Suihkulähde |
|
Vesiputous |
|
Kivigrilli |
|
Eriväristä soraa polulla |
|
Kivirappuset |
|
Pari penkkiä |
"Pinsiön taimiston erikoisuus!
Ei löydy muualta!"
|
Kuva alla |
|
Maanmyötäinen pihlaja |