tiistai 12. elokuuta 2014

Terveisiä Tampereelta!

Lomailin viikon verran tampereella ja sieltä tuli bongattua muutama kivan näköinen kasvi juttu.

Aloitetaan Tammerkosken varrrelta.


Hämeenkadulta kun katsotaan pohjoiseen, niin kosken kummallakin puolella kulkee rivi punaisia kannoja. Ne on ollut siinä jo monena vuonna. Kannojen välissä on valkoisia penkkejä istumista varten.

Nurmikkoalueen taustana on isoja puita ja siellä on aina joku pitämässä piknikkiä tai ottamassa vaan aurinkoa.

 



Keskustorilla on erityyppisiä istutuksia rinta rinnan. Tänä vuonna on heiniä istutusten keskiössä. Tummalehtinen koristebataatti antaa kivaa kontrastia vaaleille kukan sävyille.

Alla keltaiset ja punaiset kukat räiskyvät hyvin tumman heinän kanssa.

 
 

Koskipuistossa on laitettu Petunioita torniin, näitä on ollut muissakin kaupungeissa. Korkeutta tällä oli varmaan yli 150 cm, eli näyttävän näköisiä.
 
Tämä torni kootaan vadeista jotka on pinottu päällekäin ja kukat laitettu vatien reunoille. Taimien pitää olla tuuheita, että niistä saadaan näin upeita taideteoksia.















 Alla on ruukkuistutus museokeskus Vapriikin luota. Muratti laskeutuu kukkaruukusta maahan tasoittaen näkymää. Ruukuissa on vielä pelargonioita, tähtisilmää ja pientä petuniaa.


Kävin vielä samalla matkalla Pinsiön taimitarhalla ostamassa ruusun taimia. Siellä on näytepuutarha jossa poikkesin kuvaamassa kasveja.
  
Köynnöksiä

Ruusuja ja köynnösruusuja












Vasemmalla yllä on loistokärkö Kardinal 'Wyszynski' ja valkotähkä. 
Oikealla yllä on loistokärhö 'Ville de Lyon' ja punatähkä.

Muureja ja kasveja muureilla.

Kurjenpolvea

Mätäsleimua ja tuijia

Sepelvarpua

Alppikärhöjä

Erilaisia kasveja ja kukkia.

Perhonen ja punatähkä

Päivänlilja 'Frans Hals'

Loistokärhö 'The President'

Kaukasiantörmäkatkero

Kulta-ja punakärsämöä

Ovensuun ruukkuistutus

Havuja ja muita puita.

Helmipihlaja

Maanpeittohavuja

Punainen maksaruoho ja hopeakuusi

pensaita ja puita yhdistelty

Havuryhmä

Palkintopiha 2009

Muuta mukavaa.

Pieniä vesiaiheita

Suihkulähde

Vesiputous
Kivigrilli

Eriväristä soraa polulla

Kivirappuset

Pari penkkiä

"Pinsiön taimiston erikoisuus!
Ei löydy muualta!"
Kuva alla

Maanmyötäinen pihlaja


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti