Tässä on tapahtunut niin paljon kaikenlaista viime kirjotusten välissä. Pihaneuvojan käynti, orkideojen saapuminen Saksasta ja pihaan kukkapenkkien tekemistä.
Aloitetaan kuitenkin pihaneuvojan käynnillä, kun kirjoittelin siitä viimeksi jo vähän tänne. Tilasin sen paikalliselta maatalouskaupalta, kun huomasin esitteen niiden nettisivuilla.
Aloitettiin kartoittamalla mitä me halutaan pihaan: ei tule isompaa terassia vielä, ei tarvitse kaivinkoneella kaivella maata, ei myöskään tule varastoja eikä muita rakennuksia lisää. Päästiin etupihalle, vinkkas että terassin eteen voisi laittaa köynnöksistä aidanteen, juuri niin kuin olin itse ajatellukin. Pähkäiltiin kukkapenkin kokoa, päädyin kuitenkin itse hieman isompaan kuin pihaneuvoja oli ehdottanut. Yläpihan peltoa mietittiin mitä sille olisi järkevintä tehdä. Päädyin tilaamaan naapurilta traktorin kyntämään sen. Talon taakse olisi järkevintä laittaa joku aita niinkuin metsän viereen peräpihallekin. Talon viereen naapurin rajalle vain pientä risujen karsimista ehdotti ensi alkuun, mutta siihen ajattelin varjoisen paikan kukkapenkkiä. Etupihan raja-aita pitäisi saataa loppuun, nyt siinä on epämääräisen kokoinen kuusi rivi. Siinä oli suurpiirteisesti mitä höpöteltiin pihaneuvojan kanssa. Kuvia tulee kun saan jotain valmiiksi.