lauantai 26. heinäkuuta 2014

Orkideoiden kesä kuulumiset!

Orkideat ovat kesä laitumilla ympäri tonttia. Suurin osa majailee kesän ulkona, osa on kasvihuoneen laidalla ja osa on varjossa talon terassilla. Herkkikset ovat jääneet sisälle, perhosorkideat ovat eteläikkunalla ja jokunen on jäänyt kasvikaappiin.

Uusin tuttavuus on kellertävä perhonen, jonka sain heinäkuun puolenvälin jälkeen. Tällä on vielä jokunen nuppu avautumatta. Juuret näytti hyviltä ja kasvi muutenkin hyvä voimaiselta.


Valkoinen perhonen avasi kuusi nuppuaan vähän aikaa sitten. Teki ennätyksen nuppujen määrässä, ennen se teki vain neljää nuppua, mutta nyt innostui kuuteen. Jatkoi kasvuaan vanhasta kukkavarresta suoraan sivulle niin, että jouduin tukemaan varren tukikepillä ettei katkea.

Kukassa on myös kaverilta saatu yksilö, joka tekee tällä hetkellä uutta kukkavartta. Vanhaan varteen ensimmäinen kukka on avautunut jo huhtikuun lopulla. Kaikki neljä kukkaa on ollut auki toukokuun puolesta välistä lähtien. Uusi kukkavarsi kasvaa huimasti joka päivä.


Kasvihuoneen reunalla on suurin osa orkideoista.
Kymbidi, pari Dendrobiumia ja pari muuta on yllä kuvassa. Kuvaan mahtuu myös muita kasveja.

Tässä yllä on pari Bulbophyllumia, Dendrobium ja pari Epidendrumia.

Takimmainen on Zygopetalum ja etummainen on Guarianthe.

Terassilla varjossa oleilevat Coelogyne, pari Masdevalliaa ja Paphiopedium. Hyvässä kasvussa ovat nämä varjossa eläjät, eikä alkukesän viileys paljon haitannut.



Kasvikaappi näyttää tyhjältä ja tästäkin kuvasta olen vienyt pari kasvia ulos kuvanoton jälkeen.


sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Puutarhan kukkaloistoa!

Nyt alkaa oleen toinen aalto kukkia tulossa. Nämä kukkii sitten keski- ja loppukesän. 

Aloitetaan jaloritarinkannuksilla, vaaleanpunaisen ostin keväällä ja sininen oli jo pihassa kun muutin tähän.



Idänunikko

Koreakärsämö

Ukonkello

Varjolilja
Pisamakello


















Nyt on puutarhassa oikein kellojen juhlaa.

Karpaattienkello

Herttakello
Peurankello


















Pisamakello, peikonkello ja herttakello

 Työpaikan emännältä viime vuonna saatu ent. joriini ja nykyään kutsutaan daaliaksi. On vanhaa lajia ja 1900-luvun alusta. Kukka on oikeasti tulipunainen kamera vaan haalistaa väriä.



Sitten on kolme uutta lajia minun pihalla. Sain nämä keväällä siemenkirjeiden mukana.
 
Purppuraratamo
Purppuraratamo on minulle aivan uusi tuttavuus, en aikasemmin tiennyt että ratamoa on jalostettu. Onhan sitä vaikka kuinka paljon eri lajikkeita. Tällä on kyllä upean väriset lehdet.
 
Oopiumunikko


Maurinmalva

Talvesta selviytyneet keijunkukat ovat kuvassa, siinä pitäisi näkyä viisi lajiketta, jos tarkkaan katsoo.


Jalostetummatkin Ruusut ovat kukassa. Kummatkin ovat äitienpäivänä ostettuja, keltainen tänä vuonna ja punainen viime vuonna.




perjantai 11. heinäkuuta 2014

Päivän luonnonkukat 3!

Kesä,- heinäkuun vaihteen luonnonkukat ovat taas ihan eri näköiset kuin aikaisemmat. Kasvit kasvavat kovaa vauhtia isommiksi ja isommiksi.

26.6.-14

38. Päivänkakkara

39. Siankärsämö

40. Rohtotädyke

41. Syysmaitiainen

42. Kirjopillike

43. Peltoemäkki

4.7.-14

44. Nurmitatar

45. Piharatamo

46. Ojakärsämö

47. vanamo

48. Alsikeapila

49. Puna-apila

8.7.-14

50. Mesiangervo

51. Paimenmatara


52. Rohtovirmajuuri

53. Lehtohorsma

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Kasvimaalla hitaasti kasvaen!

On ollut niin kylmä, että ei kasvimaalla oikein kasveta. Ollaan kuitenkin jo heinäkuussa ja kesä puolessa välissä. Nyt odottelen innolla lämpöisiä säitä, joita onkin luvattu jo tulevan. Kasvu lähtee kohisten etenemään kun nyt parina päivänä satoi kunnolla.

Lantut ja kyssäkaalit:
Heitin viime vuotiset siemenen loput maahan keväällä. Pieniä ovat vielä alle 10 cm. Ötökätkin kiusaa lehtiä kovasti, mutta kun ne suihkuttaa silloin tällöin mäntysuopavedellä, niin auttaa hieman. En ajatellut tänä vuonn suojata niitä millään harsolla, vaan annan luonnon itse kasvattaa niitä miten haluaa. 

Lanttu
Kyssäkaali















Punajuuret ja porkkanat: 
Punajuurilla oli viime vuotiset siemenet, silti lähtivät kasvamaan hyvin. Porkkanaa on tietysti aina pakko olla vaikka ei maa olekaan niille vielä tarpeeksi muhevaa. Ovat noin 5 cm pitkiä kummatkin.

Punajuuri
Porkkana















Herneet:
Rakastan herneitä, niiden maku on jotain ihanaa, sen takia niitä on oltava joka vuosi ja paljon. Pistin pussillisen herneitä tänä vuonna kiertämään kasvimaan pohjoispuolta. Herneen versot ovat jo melkein 20 cm pitkiä.

Herneen verso

Maissi:
Kokeilen tänä vuonna ekan kerran maissia. Hyvin lähtivät jyvät itämään, mutta kun istutin ne kasvihuoneeseen, siinä vaiheessa osa kuoli. Nyt ovat jo kohta puoli metrisiä. Oli hyvä että istutin ne kasvihuoneen lämpöön, ei ne olis millään selvinneet avomaalla edes suojaisessa paikassa.

Maissi

Perunat:
Laitoin yhteensä kolme perunaa maahan, mutta puolitin perunat, että sain kuusi palasta. Näin tehtiin jossain puutarha ohjelmassa ja pitihän se kokeilla. Neljä palasta kuudesta on itänyt. Veikkaan että penkin päädyissä on ollut kuivempaa kuin keskellä niin kaksi palasta sen takia ei ole itänyt. Tuuheilta lehdet näyttää, on silti pitkä odotus uusiin perunoihin.

Peruna

Avomaankurkku:
Kurkun siemeniä laitoin noin 20 kpl itämään keväällä, melkein kaikki selvisivät tästä kylmästä kaudesta elävänä. Viime vuonna kolme jäi henkiin alkukesän kylmästä kelistä, ja kurkkuja tuli ehkä kolme kappaletta. Tänä vuonna näyttää lupaavammalta, on ainakin enemmän taimia jotka elää. Pieniä kukan alkujakin näkyy jo.

Avomaankurkku
 
Salaatit ja yrtit:
Tämän vuoden salaatti koostuu viime vuoden Englannista tuoduista lopuista siemenistä. Tämä on salaattisekoitus ja kasvaa 25 päivässä syöntikuntoon, pitäisi olla siis nopeakasvuista. Kasvaa siellä parista viime vuonna kylvetystä siemenestä punalehtistä salaattia.

Englannista salaattia

Punalehtinen salaatti

Yrtit ovat tänä vuonna mäkimeiramia eli oreganoa ja timjamia. Oregano kylväytyi viime vuotisista siemenistä itse. Timjamia kokeilen ensimmäistä kertaa.

Oregano

Timjami

Marjatarhassa kasvatetaan kovaa vauhtia marjoja.
Herukat:
Punaherukka
mustaherukka
Minulla on kolme mustaherukka pensasta, yksi punainen, yksi vaaleanpunainen ja yksi valkoinen herukka pensas. Mustat tulivat talokaupan kylkiäisinä, minulla oli vaaleanpunainen jo ennestään ja siirsin sen tähän uuteen pihaan tullessani. Punaisesta otin pienen alun miesystävän kotitilan puskasta. Valkoisen ostin viime vuonna, kun huomasin että sitä oli myytävänä paikallisesta puutarhamyylälästä.

Vadelmat:
Minulla on kolme taimea maurin makeaa, yhdet kaikkia preussen, ottawa, muskova ja fallgold. Vadelmista tykkään kovasti ja haluan kokeilla eri lajikkeita. Nyt näillä pitäisi olla hyvä paikka kasvaa, loiva etelärinne, johon paistaa aurinko koko päivän.

Fallgoldin raakileita

Maurin makean kukka

Karhunvatukka: 
Ostin tänä vuonna taimen netin kautta ja istutin sen kasvihuoneen nurkkaan. Kasvihuoneessa se voi pärjätä talvet paremmin kuin taivasalla, kun sen vielä peittelee lumella hyvin. Sillä on pahvilaatikko mullan suojana, ettei kohopenkki leviä joka paikkaan.

Karhunvatukka

 Mansikat:
Mansikkaa on kahta laatua, on polkaa ja lumotarta. Kukkivat hienosti alkukesällä, raakileitakin alkoi muodostumaan, mutta kylmät ja sateiset säät ovat vähän pilanneet marjat. Etanat ruokailee raaoilla mansikoilla, niin että mumse kuuluu.

Mansikka polka

Hedelmäpuut:
Omenoita ei tule tänä vuonna, vaikka kaneliomena kukkikin muutamalla kukalla, ovat niin pieniä vielä.

Luumupuu Sinikka kukki komeasti alkukesällä ja siinä on nyt kolme raakiletta. Ei ollut pölyttäjiä tarpeeksi kukkimisaikaan.

Luumupuu

Kirsikkapuu teki ensimmäiset kukat tänä vuonna minulle. Puut olivat tontilla jo kun muutin tähän. Viime vuonna laitoin multaa sen juurille lisää, kun se seisoi savikossa. Se piristyi mullasta selvästi ja annoin tänä vuonna sille myös hevosenturvelantaa lapiollisen juurelle. Se kukki komeasti ja tekee monta raakiletta.

Kirsikkapuu