keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Orkidea tilaus!

Tein talvella orkideayhdistyksen kanssa yhteistilauksen Kargen orkideatarhalta Saksasta. Orkideat tuli toukokuussa. Piti heti aluksi tsekata onko kaikki tullu perille hyvässä kunnossa.
Tulleet kasvit
Kun olin sen tehnyt, eristin kasvit muista kasveista omaan laatikkoon. Lamppu ja tuuletin vielä mukaan niiden kanssa laatikkoon. Siinä laatikossa ne eli kuukauden päivät ja tarkistelin aina välillä ettei näy mitään ötököitä eikä tauteja. Vaihdoin niille varmuuden vuoksi kasvualustan jossain vaiheessa kun olivat vielä laatikossa. Pikku hiljaa kasvit pääsivät muiden orkideojen kanssa kasvikaappiin ja ikkunalaudalle.

Mitäs sieltä sitten tuli:
Masdevallia hybride
Terhakan näköinen kasvi, joka tekee lehtiä kovaa vauhtia lisää. Sille kasvualusta jäi sammaleiseksi ja hyvin ilmavaksi, eli en tunkenut ruukkua täyteen sammalta, kevyesti vaan juurien ympärille.
Kasvin koko on n. 12 cm. Oliskohan tää kukkinut keltaisin kukin, nyt en niin tarkasti enää muista.












Laeliocattleya Mini Purple 'Cluster'
Tämä olikin kaarna-alustassa jo valmiiksi, mutta vaihdoin uudet kaarnat vanhojen ja märkien tilalle. Ruukkuakin vaihtoi, oli upotettuna niin syvälle purkkiin ettei se olisi kasvanut sieltä kivasti.
Vanhassa ruukussa vielä
Tämä tekee tällä hetkellä uutta kasvua ja hyvännäköistä uutta bulbia kasvattelee. Kasvin koko on n. 8 cm. Kasvi kukkii vaalean violetein kukin.






Cattleya Barbara Tague
Tämä kasvi oli istutettu saviruukku pötköön jossa kasvoi sammalta. Kasvi sai jäädä siihen missä olikin.
Tämä kasvi on innostunut kasvamaan oikeen kunnolla, se tekee kahta uutta alkua jo kovaa vauhtia. Kasvin koko on n. 11 cm. kukan väri on hailakan vaalean violetti.













Angraecum didieri
Tämä myös kasvaa saviruukku pötkössä, mutta poistin sammalmaton juurien alta ja korvasin sen rahkasammaleella.
Tämä kasvi ei ole oikein tykännyt uudesta paikastaan, eikä ole kasvanut juuri mihinkään päin. Toivottavasti alku järkytyksen jälkeen pääsee vauhtiin. Kasvin koko on n. 13 cm. Kasvin kukka on valkoinen.




Bulbophyllum bisetum
Tämä minien mini kasvaa korkin palalla. Laitoin tällekin hieman rahkasammalta juurille, kun juuret olivat niin hengettömän ohuet, ne kuivuivat niin nopeasti.
Kasvissa oli pieni kukkavarren alku, se on hieman siitä kasvanut ja juuria tullut kovasti lisää.
Kasvin koko on n. 6 cm. Kukan väri on viininpuna-valko kirjava.




Prosthechea vitellina
Tämä oli istutettu sammaleeseen, poistin sen ja laitoin kaarna alustalle. Kaikista kasveista huonoimmassa kunnossa, en tykännyt yhtään tämän ulkonäöstä, vaikka kasvista olikin tulossa iso uusi bulbi.
Tuli iso kosteusongelma ja uusi bulbi kastui sisältä ja mädäntyi pois. Tällä hetkellä on aivan pieni uusi alku tullut näkyviin. Kasvin koko on n. 15 cm. Kukka on oranssin keltainen.



Phalaenopsis I-lan Green Pixie
Tämä oli kaarna murskeessa jo valmiiksi, mutta vaihtui kasvualusta uuteen kaarnaan. 
Tämä kasvi on hassun näköinen, varmaan mennyt joskus kasvupiste huonoon kuntoon, kun sieltä kasvaa kaksi vartta ja niille lehtiä. Rupesi tekemään tyveltäkin uutta lehteä. Kukka tällä on hyvin vaalean kellertävä. Kasvin koko on n. 15 cm.



Doritaenopsis Kenneth Schubert
Tämäkin oli kaarnassa ja kaarnaan päätyi. Parit lehdet tällä oli huonossa kunnossa, ja ne napsasin heti pois. 
Tällä oli kukkavarren alku alimman lehden suojassa, se ei ole kasvanut siitä mihinkään tämän kesän aikana.Kukka tällä on violetin sininen. kokoa kasvilla on n. 20 cm.




Dendrobium Lindleyi
Tämä oli sammalessa ja märkä tullessaan, juuret melkein huonot. Vaihdoin tälle kaarnaa ja vähän rahkasammalta sekaan. 
On tykännyt oleilustaan niin että on ruvennut tekemään lisään alkuja varmaan kolme taitaa olla tulossa.
Tämä kukkii vaalean keltaisin kukin. Kasvilla kokoa on n. 15 cm.








Dendrobium Poket Lover
Bonus kasvi tuli kaikille jotka tilasivat vähän enemmän kasveja, myös minulle. 
Tämä oli kanssa sammalessa ja vaihdoin kaarnaan. Tämä alkoi väsätä heti kun tuli niin kukkia, nuppuja kehittyi vain kaksi. On ainoa joka kukki tästä joukosta tässä vaiheessa. On myös ruvennut tekemään uutta kasvua juurelta, siellä on pienen pieni bulbin alku. kukkii valkoisin kukin. kokoa kasvilla on n. 17 cm.





Loppuun vielä tämän hetken kasvikaapin kuulumisia. Dendrobium Unicum on alkamassa näillä näppäimillä kukkimaan. Nuput on jo isot ja on ruvenneet oranssittumaan.
Kuvia avautuneista kukista laitan sitten johonkin toiseen viestiin.