tiistai 3. syyskuuta 2013

Orkideoille tapahtuu!

Saan vielä loppusyksyksi kukkaloistoa, kun ainakin kolmessa orkideassa on tulossa kukkavarsi ja vaaleanpunainen perhosorkidea vaan jaksaa kukkia.

Valkoinen perhonen on kasvattanut jo yli 10 cm mittaisen kukkavarren. Parin kuukauden päästä saan nauttia valkoisista kukista. Tänä vuonna kukinta on hieman aikaisessa, aikaisemmin ollut lähempänä joulua.



Kaverilta lainassa oleva violettikukkainen on saanut kanssa tehtyä itselleen pienen kukkavarren. Tämä menee takaisin kaverille kun on avannut nuppunsa.





Dendrobium pocket lover tekee kanssa kohta puoleen kukkia. Tämä tuli keväällä yhteistilauksen mukana. On rakentanut uutta puikkoa kesän ja vielä pitäisi kasvaa kovasti. Kukat tulee siihen puikkoon joka oli uusin kun kasvi tuli minulle.









Tässä on vielä kesällä kukkinut Dend. unicum. Teki viisi kukkaa yhteensä. Samaan aikaan on tehnyt uusia puikkoja kolme ja ne on jo aikas hyvän kokoisia.