sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Paluu viime kesän ötökkä maailmaan!

Viime kesänä kuvailin puutarhan pieneläimiä. Kaikenlaisia pörriäisiä sitä liikkuukin pihassa, hitaita ja vähän nopeampia eläimiä. Ilmassa lenteleviä, maassa mönkiviä ja jopa vedessä menijöitä löytyi. 

Perhoset yms.


Metsänokiperhonen on istahtanut sorakäytävälle. 
Kuva otettu 4.7.-14.



Isomaayökkösen kuvasin lakanan reunalta joka oli kuivumassa pyykkinarulla. Isomaayökköstä tavataan usein rakennusten seinustoilta, sekametsistä ja puutarhoista. 
Kuva otettu 4.8.-14



 Tesmaperhosen kuvasin peräpihalta heinikosta missä se viihtyy pilviselläkin säällä. Kuva otettu 16.7.-14



Nokimittarin kuvasin tien poskesta lähellä pihaani. Se lentelee niityillä, pientareilla ja puutarhoissa. Nokimittari on lähes musta, sillä on siipien kärjissä ohut reuna valkoista.
Kuva otettu 26.6.-14
 


Sitruunaperhonen on kaikkien tuntema keltainen perhonen. Kuva on keskeltä pihaa, aurinkoisena päivänä napattu. 
Kuva otettu 11.8.-14



Jonkin sortin yökkönen on tipahtanut apilan kukkaan keskellä päivää. Kuva otettu 11.7.-14
 


 Uskon tämän olevan Lauhahiipijä, koska tämä lentelee mutkitellen niittykasvillisuudessa maanpinnan tuntumassa, oranssi värityskin viittaa siihen. Kuva otettu 27.7.-14

Kovakuoriaiset yms.


Sinijäärä on tullut poikkeamaan siperianunikkooni. Sinijäärä etsii ja tykkää valkoisista kukista ja sen kyllä huomaa. Asustaa vanhoissa kuusimetsissä. Lähellä pihaani on kyllä kuusikkoa. Kuva otettu 5.7.-14.



Silkkihälvekäs on siperianunikossa ja näitä oli useampana päivänä monia kappaleita. Sillä on tuntosarven pää erikoisen näköinen. Tästä ei löytynyt oikeen mitään tietoa mistään.
Kuva otettu 5.7.-14
 


Piikkilude on istahtanut harson päälle. Se on hyödyllinen puutarhassa, koska syö monia toukkia. Näitä oli paljon tänä kesänä minun pihassa loppukesällä. Kuva otettu 14.8.-14
 


Verilude on poikennut sädepäivänhattuun. Yleinen avoimilla ja lämpimillä niittymäisillä paikoilla. Ravintokasveja ovat mm. voikukat, ohdakkeet ja asterikasvit. 
Kuva otettu 20.8.-14

 

Suursukeltaja on laskeutunut pihallani olevaan vesisaaviin jo parina kesänä, vaikka se viihtyy enimmäkseen lammikoissa ja matalissa rantavesissä. Se syö mm. vesihyönteisiä ja pieniä kalanpoikasia. Kokoa tällä oli n. 1,5 cm. Kuva otettu 15.7.-14

 Pörriäiset yms.


 
Kimalaiset työssään unikon kukissa. Pörräsivät koko kesän ahkerasti näissä kukissa. Kuvat otettu 11-13.7.-14


Huonekärpäset pörräsivät paljon näissä kukissa kesällä. 
Kuva otettu 11.7.-14




Mehiläiset tykkäsivät apilasta, kun olivat joukolla mettä metsästämässä. Mehiläiset ovat paljon pörröisempiä kuin ampiaiset. Kuvat otettu 11.7.-14

Muutama muu ötökkä


Rantahämähäkki oli tullut kasvihuoneen kulmalle ihmettelemään minua. Se on suurin hämähäkki maassamme, n. 2 cm pitkä. Yleensä näiden pitäisi elellä rantaheinikossa, järvi on sentäs kilometrin päässä. kuva otettu 25.7.-14
 


Etana on kasvihuoneen lasissa kiinni ja haluaa mennä sisälle kovaa vauhtia. Etanoita oli kamalasti tänä kesänä. 
Kuva otettu 20.7.-14
 




Meripihkakotilot elävät kosteissa paikoissa mm. rantakasvillisuudessa, on kuitenkin maalla elävä kotilo. Kostealla ilmalla näkyvästi tulevat puutarhaankin. Kauan sai nimeä etsiskellä tälle kotilolle. Kuvat otettu 28.7.-14, 2.9.-14 ja 4.9.-14
 


Viimeisessä kuvassa sisilisko on pahvilaatikon reunan päällä kasvihuoneessa. Oli pituutta toisella vain n. 4 cm. ja oli nopea kuin salama, en ihan ehtinyt kuvaamaan kunnolla. 
Kuva otettu 20.7.-14

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Marraskuunkaktuksen kukinta!

Laitoin 3 lehteä kasvamaan tammikuussa 2013. Rupesi heti tekemään juuria ja sen jälkeen lisää lehtiä. Syksyyn mennessä oli kasvanut jo kolminkertaiseksi, kun ulkona sai olla koko kesän. Talven vietti viileässä kasvivalon hämyssä. 2014 vuoden kesän vietti ulkona ja kasvoi taas lisää. Oli ulkona syyskuun viileisiin säihin asti. Ulkona sai välillä kastelua, lannoittelua, kuivuutta ja aurinkoakin hieman sen mukaan kuinka muistin kasvia hoitaa. Syyskuussa toin kasvin länsi-ikkunalle kylmiä säitä pakoon. Lokakuun puolenvälin jälkeen rupesi nuppujen alkuja ilmaantumaan.

21.10.-14

Nuput vaan suurentui päivä päivältä:

30.10.-14

5.11.-14

8.11.-14

Kunnes ensimmäinen kukka rupesi avaamaan itseään.

8.11.-14

9.11.-14

10.11.-14
10.11.-14
11.11.-14
12.11.-14
12.11.-14
  
Rupeaa toinenkin nuppu aukeamaan.
 

12.11.-14
13.11.-14

13.11.-14
15.11.-14

15.11.-14
16.11.-14

16.11.-14

16.11.-14

Odottelen mainioo kukintaa kun vain kaikki kukat avautuvat kunnolla. Kohta saan toisenkin kaktuksen kukkaan ja se on varmaan jonkinmoinen joulukaktus, mutta siitä myöhemmin lisää.

torstai 6. marraskuuta 2014

Katsaus bonsaihin!

Samakin puu näyttää aivan erilaiselta eri puolelta katsottuna. Ainakin kasvit jotka ovat kasvaneet sisällä ikkunan edessä voivat olla eri puolilta eri näköisiä. Olen huomannut että jos kasvia pitää aina samoin päin ikkunalla siitä tulee leveä, koska kasvi haluaa lehtiensä saavan paljon valoa. Pitäisi käännellä joka sivu erikseen valoon tasapuolisesti, siltikin voi tulla kasvista vino johonkin päin.

Minun puistani on kuvat joka puolelta, niin voi vertailla miten ne on erilaisia eri puolilta. Käänsin niitä aina myötäpäivään kuvatessa:

Figus ginseng
















Kasvien leikkauksellakin saadaan aikaiseksi eri näköisiä kasveja. Pitää vain olla suunnitelma miten leikkaa ja milloin, että kasvista tulee sellainen kuin haluaa. Leikkuut pitää tehdä joka vuosi ja ajatuksella. Jos leikkaa yhden oksan pois sitä ei saada enää takaisin. 
Pelkkien lehtien poistolla saadaan myös aikaiseksi paljon. Lehtimassa pienenee sitä mukaa kun poistaa isompia lehtiä.

Figus benjamina




















Rungon muotoilulla saa muotoa koko kasviin tai oksia oikeeseen asentoon. Rautalankaa voi kiertää oksien ympärille ja taivuttaa oksia tai laittaa vain rautalanka oksaan ja vetää tiukalle haluttuun asentoon.

Figus retusa








Figus benjamina




Kasveja pitää hoitaa oikein että ne jaksaa kasvaa ja kukoistaa, pitää antaa mm. vettä tarpeeksi. Oksia leikellään tiettyyn aikaan vuodesta, että kasvu jatkuu hyvänä koko kasvukauden.

Tässä alla sattui pieni hoito virhe; joutui vaihtamaan paikkaa ja siinä samalla ilma olosuhteet (joutui kuivempaan ilmaan) vaihtuivat ja ruukku kuivui hieman liikaa. En ehtinyt laittamaan tarpeeksi aikaisin vettä ja kuivatti osan lehdistään, onneksi ei kuivunut oksat siinä samalla. Kasvilla on hyvä toivo säilyä vielä ja lähteä kasvamaan tuota pikaa.





Bonsai voi olla yksi runkoinen puu, pensasmainen tai moni runkoinen puu tai pieni metsikkö.






Eiköhän näistäkin tule joskus hyvännäköisiä bonsaipuita, kun jaksaa vain leikellä ja hoitaa.