keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Taimia!

Taimet rupeaa nostamaan päätään mullasta jo kovaa vauhtia.
Siropäivänliljan siemenet laitoin ihan vaan kokeeksi multiin, olin ihan varma ettei niistä tule mitään. Kyllä sieltäkin vaan piippoja nousee. Odottelen että nousisi loputkin taimet näkyville.



Yhteiskasvatus purkissa on kaunokaista ja lehtosinilatvaa.
Ovat kasvaneet tähän mennessä jauheliharasiassa neljän muun siemenlajin kanssa. Koulin tähän purkkiin osan kaunokaisista ja pienen osan sinilatvoja. Takimmaisena on kaunokainen ja edessä on sinilatvaa. 




Vuoriarhot ovat jo n.7cm korkeita. Laitoin ne jo hyvissä ajoin maaliskuussa kasvamaan, lähtivät melkein heti itämään. Laitan vielä pussin loputkin kohtapuoleen kasvamaan, kun tämä eka satsi lähti näin hyvin kasvuun.




Keltamaite on myös kohtalaisesti lähtenyt kasvuun.
Tähän iski taimipolte ja tappoi osan aluista. Taimipolte tuhoaa juuret ja maanpäällinen kasvusto kuihtuu pois. Kun huomasin taudin evakoin terveet alut heti toiseen purkkiin. Nämä jäi henkiin siitä ja ovat terhakoita taimia.


Kelloköynnöksen siemenet iti heti miten. Laitoin kuusi siementä itämään neljä lähti kasvuun. Kaksi lisäsiementä jouduin laittamaan tyhjiin kuppeihin ja odottelen niitä jo kovasti.


On vielä monta purkkia joista kurkistelee vasta onnettoman pieniä alkuja, osa on ostosiemenistä ja osa omista viime vuonna keräämistä siemenistä. En ole kaikkia ostosiemeniä vielä laittanut kasvuun kun ei ole tarpeeksi kevät, ne kasvavat niin joutusasti ettei voi vielä kylvää.

Ostin kokeeksi ihan perus Liljaa, kun aikasemmin ei ole ollut. Lilium Rosella`s Dream on vaalenpunainen ja Lilium Prunotto on punainen.
 

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia juttuja tulossa. Itselläni ekaa kertaa kunnon lasitettu parveke käytössä, joten kovasti sitä odottelee jo puutarhasesongin alkua. Taimia tulossa, toivottavasti satoon asti onnistuen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon minäkin että kaikki istuttamani jaksaisivat kesällä kukkia kauniisti ja sitä toivon myös muille jotka kasvattelevat omia taimia että ilahduttaisivat meitä syksyyn asti.

      Poista