torstai 15. toukokuuta 2014

Elämään vauhtia ja kasvun syöksykierrettä!

On ihana katsella kasveja jotka on näin täynnä elämän voimaa, työntyvät mullan läpi kohti taivaita. Ovat nuoria, innokkaita ja ihanan näköisiä pikkutaimia.

Sudenmarja kohottautuu varjonpuolen kukkapenkistä kohti avarampia maisemia. 
Rusokoiranhampaan lehdet näyttäytyvät ensimmäistä kertaa minun kukkapenkissäni.
Kalliokielon "hattu" työntyy ulos mullasta kovalla voimalla ja jatkaa pitkää matkaansa ylöspäin.
Niittykulleron lehdet levittyvät pikkuhiljaa auki ja peittävät mullan allensa.
Rusopäivänliljan alut avautuvat kauniisti auringon paisteeseen.
Tarhakylmänkukalla on komea villatakki päällään, vielä kukkiessaankin.
Törmäkatkeron ruusuke kohoaa ylväänä kivikkopenkissä muiden kasvien lomasta.
Isomaksaruohon lehdet ovat hauskannäköisesti kiinni varressa.
Mehitähdet ovat löytäneet oman paikkansa kivien koloista.
Akileijan lehdillä on sateen jälkeen vesipisaroita, jotka kimmeltävät kuin timantit.
Kevään ensimmäiset narsissien nuput avautuvat kohtapuoleen.
Kirjopikarililjan kirjavan punaiset ruutu kukat näyttäytyvät aivat tuota pikaa.
Kevätvuohenjuuri kasvaa näin keväällä kovaa vauhtia, että ehtii kukkia keltaisin kukin ennen muita.
Maatiaiskurjen-
miekka puskee vihreää maan pinnalla olevista juurista.
Tähtitulppaanit avaavat kohta värikkäät kukkansa ja ilotulitus on valmis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti