perjantai 16. toukokuuta 2014

Jotain uutta puutarhaan?

Kävin hieman kaupoilla ostelemassa muutaman taimen.

Ehdoton suosikkini ja jonka olen halunnut jo pitkän aikaa itselleni on karhunvatukka. Pieni taimi tämä vasta on. Toivoisin että menestyy, laitan tämän kasvamaan kasvihuoneen nurkkaan.
Tämän kevään uutuus kasvi ja pitihän se mennä ja kokeilla. Sinietelänherne on hyvin lähtenyt kasvamaan, tulen laittamaan tämän tontin reunuskasviksi.


Hurmesilkkiheinä:llä on erikoisen väriset lehdet, taittaa hieman kuparin sävyyn, sen takia piti kokeilla miten menestyy. Tältä pitää poistaa kaikki vihreät versot, että pysyy väritys oikeana.

Hopeatäpläpeippi on menossa tuomaan väriä varjopenkkiin. Nuoret versot ovat kauniin harmahtavan viininpunaiset, kesemmällä lehdet tulevat harmahtavan vihreiksi.



Jaloritarinkannus tulee täydentämään koloa joka on sakokaivon edessä. Vierustoverina on sininen ritarinkannus ja paikalla on myös muita perennoita.














Mansikoita tulee paljon minun maalleni, polkaa tulee vajaa 100 tainta, lumotarta tulee 10 kpl ja jos löydän vielä jonkun muun lajin niin sitä tulee kanssa 10 tainta.



















Toinen omenapuu jonka istutan pihaani on Pirja. Tämä on kesälajike ja omenoiden pitäisi kypsyä elokuun puolenvälin jälkeen.

Äitienpäivän tienoilla ostin itselleni keltaisen ruusun, koska olen halunnut väriä pihaani ja en halua niitä iänikuisia punasia ruusuja lisää itselleni. Keltaisen lisäksi olisi upea saada oikein kirkas oranssi ruusu, ehkä jos löydän sopivan joskus, niin se varmaan lähtee matkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti