perjantai 15. marraskuuta 2013

Hedelmäntaimiet kuulumiset!

Verigreipit voivat oikein hyvin viileässä kodinhoitohuoneen nurkassa ulko-oven vieressä. Kasveilla on lämpötila täällä 15 asteen hujakoilla. Sain ne sisälle siirtymään oikein mutkattomasti syksyllä viileitten kelien aikana. Nämä oli pihalla vielä kun ulkona oli yötä päivää n. +5 astetta. Näille paistaa päivänvalolamppu n. 10 tunta päivässä ja ikkunasta tulee hieman valoa päivällä.




Sitruunani voivat kanssa ihan hyvin, muutaman lehden ovat pudottaneet.  Nämä ovat verigreippien kanssa samassa tilassa. Alemman kuvan sitruunan taimet kärsivät hieman kuivuudesta ja kurtistivat lehtiänsä. Multa pääsi vaan kuivumaan huomaamatta liikaa, luulin että en saisi niitä elpymään kun näyttivät niin huonoilta. Toisin kävi kun annoin vain rutkasti vettä niille, niin palautuivat elävien kirjoihin ihan hyvin. Olen huomannut näiden varsissa muutaman piikin, niin kuin sitruunoilla on.




Taatelipalmut voivat hyvin ja pulleasti viileässä tilassa, kun eivät mahdu olemaan ikkunalaudalla sisällä. Lehtien huono kunto johtuu kesästä, kun aurinko poltti niihin pienet jäljet alkukesästä kun siirsin ne liian aikaisin liian kovaan valoon. Palmun alut ovat 1½ vuotiaita.




Aitoviikunan taimet ovat menneet talviunille ja tiputtaneet lehtensä. Nämä talvehtivat kylmemmässä kuin edelliset kasvit, n. 10 asteessa. Näille ei haittaa vaikka menisi pikkuisen pakkasen puolelle, pärjäävät hyvin kylmässä. Lähtevät paremmin kasvuun keväällä mitä kylmemmässä ovat. Pitää huolehtia mullan oikeasta kosteudesta, ettei kuivu liikaa tai kastele aivan märäksi asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti