Ne kannattaa hyvissä ajoin suojata ja etsiä valmiiksi lähelle.
Minä mittasin ja teippasin sanomalehdistä oikean kokoiset palaset (neliön), niin oli helppo massata niiden päälle, olis voinut tietysti piirtää kynällä vaan viivat. Ruukun kolot tulee taustaan, niin piti suojata ruukut hyvin. Laitoin sisään sanomalehtimytyn ja päälle elmukelmua. Sitten putsasin edellisestä kaapista ylijääneen puupalikan ja otin sen lähelle valmiiksi.
Uretaanivaahdolla suihkuttelin tekemäni sanomalehtineliön päälle suoria viivoja. Sen päälle asettelin kevyesti painaen kukkaruukut ja puupalikan. Suihkutin uretaanivaahtoa ruukkujen päälle, niin että vain ruukku meni peittoon. puupalikan reunoille laitoin vaahtoa, että pysyy kiinni. Lopuksi vielä koristelin u.vaahdolla puukuviointia. Kuivumisen jälkeen otetaan ruukut pois, niin jää vain kolo jäljelle.
Asetin ruukun paikoilleen. |
Puupalikka sai oman paikkansa. |
Tässä on oikeanpuoleinen ruukku jo vaahdottanut. |
Ruukku vaahdotettuna |
Valmis tausta vaahdotettuna. |
Kuivunut tausta on sovitettavana. |
Samalla tavalla toinen taustalevy ja kaksi sivuseinää. Hieman erilaisilla kuvioinneilla.
Kalliotasanne ja luola jäljitelmän tekoa. Finnfoamlevystä
leikkasin palat ja kiinnitin ne liimalla toisiinsa. Uretaanivaahdosta
samanlailla tausta kuin aikaisemminkin, pursotin vaahtoa niin että
kalliotasanne jäi kiinni siihen.
Kalliotasanne jäljitelmä. |
sovitellaan paikoilleen. |
Kummatkin sivuseinät. |
Oli jo valmiiksi tehtyjä puunoksakuvioita uretaanivaahdosta,
ne laitoin toiseen päätylevyyn. Toiseen tuli puunkaarnalevyjä ja
kukkaruukkuja.
Valmiit taustat oikeapuoli. |
Valmis oikeanpuoleinen pääty. |
Valmiit taustat vasenpuoli. |
Puukolla nuolin taustan uretaanivaahtokuvioita hieman muotoon.
Päällystä vaille valmis oikeapuoli |
Päällystä vaille vasenpuoli |
Taustaan pitää tehdä vielä päällyste.
Betonitasotetta päälle ja kuivumaan. |
Maalasin kiven väriseksi. |
Lakka päälle, niin maali pysyy kiinni. |
Taustaan sit vielä turveliimaseosta joka puolelle. Käytin paria eri
turvetyyppiä, niin sain eriväristä aikaiseksi. Liimaa veteen sekoitettuna
ja turve siihen ja sit vaan levitetään taustaan.
Vesiputous:
Tein vielä vesiputouksen itse. Mulla oli pumppu jo ennestään. Pumppuun kiinnitin puutarhaletkun pätkän. Löysin valkoista ohutta styroksilevyä taustaksi. Siihen leikkelin finnfoamista palasia ja sovitin ne nuppineuloilla paikoilleen. Liimalla palikat kiinni toisiinsa. Vesikipoksi tuli vanhan pakastimen lokerolaatikko.
Vesikippoon piti tehdä verkosta suojus ettei kivet päädy pumppuun.
Koristekiviä on tulossa vesiputouksen alle ja sille piti tehdä oma astia. Siihen
kiviastian ympärille laitoin hyttysverkosta suojan ettei pikkukivet mene läpi.
Kiviastian hyttysverkko |
Muotoilin Finnfoamlevyt sillai että veden on hyvä soljua alaspäin.
Uretaanivaahtoa pursotin ympärille, niin että tuli hyvän näköiseksi.
Veitsellä vuolin ylimääräiset vaahdot pois kun oli kuiva. Taustalevun
muotoilin kanssa aaltoilevaksi. Puutarhaletkun laitoin paikoilleen ja
uretaanivaahtoa ympärille, niin ei vuoda vesi mihinkään.
Tähänkin tuli betonitasoitetta joka puolelle.
Testasin veden virtausta. |
Väriä pintaan. |
Monivärinen pohja |
lakka päälle, niin värit pysyy paikoillaan. |
Sovitettiin paikoilleen |
Kivet vielä paikoilleen. |
Kokeilin vielä veden kanssa. |
Kaappi projekti jatkuu vielä pohjamateriaalilla ja kasveilla sisustamisella syksyn aikana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti