perjantai 22. tammikuuta 2016

Akileijat: ihanat, tavalliset, mystiset, erilaiset ja värikkäät.

Satuin lukemaan nyt yhden toisen kirjottamaa blogia, joka kertoo akileijoista ja innostuin itsekin siitä. Ne osaa olla tavattoman värikkäitä ja ihmeellisen kauniita.

Keväällä aikaisin ne työntää lehtiään esille piristäen mustaa maata. Lehdetkin ovat eri värisiä riippuen kasvista.



Kesäkuun alkupuolella alkaa kukkimaan valkoinen japaninakileija. Tämä on ensimmäinen akileija joka avaa kukkansa.




Heti perään kesäkuun puolessa välissä aloittaa tämä lehtoakileija. Tältä puuttuu kokonaan kannus kukan takaa. Sain tämän aikoinaan naapuri mökiltä ja siellä se kasvoi villiintyneenä metsän etelä laidalla.





Seuraavaksi aloittaa jaloakileijat kesäkuun lopussa ja näitä riittää monessa värissä. 






















Kun poistaa kukkineet kukat, niin kasvattaa niiden tilalle aina vaan lisää kukkia. Saa tällä tavalla pidennettyä kukinta aikaa. Onhan kuihtuneiden kukkien nyppimisessä iso homma, mutta se kannattaa.
 
Pitää laittaa omista siemenistä akileijoja lisää tänä keväänä. Jospa saisin lisää eri värisiä kukkia. En olekaan moneen vuoteen kylvänyt siemeniä, kun olen ottanut vaan siemenkodat talteen enkä kylvänyt. Siemenkirjeisiin ovat siemenet päätyneet.

2 kommenttia:

  1. Onpa monenlaisia ja ihanan värisiä, pirteä tuo puna-valkoinen! Mulla on vaan perussinisiä.

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus, akileijat ovat niin kauniita <3

    VastaaPoista