torstai 7. toukokuuta 2015

Pientä piha projektia tekeillä!

Kun tänä vuonna ei voi tehdä mitään kovin raskaita piha hommia, niin teen vaan jotain pieniä juttuja ja pikku hiljaa jokaista. 

Aluksi aloittelin tekemään pienelle kukkapenkille, jossa taimia kasvattelen, niin reunuksia. Oli aikas pähkäily että minkämoinen reunuksesta tulee. Päädyin sitten pätkimään oksat näin pystyyn ja hakkaamaan maahan. Tässä penkissä on samalla pajun oksat juurtumassa, joista teen pienen aidan pätkän takapihan perälle.



Teen pienen orkideasuon talon taakse varjoisalle alueelle. Siinä on tietysti aikasmoinen kaivaminen, mutta onneksi savi on tähän aikaan vuodesta pehmeää. Puutarhaorkideat saapuvat saksasta tämän kuun lopussa muiden orkideojen kanssa. Siihen mennessä pitäisi olla kaivettuna ja täytettynä tämä uusi paikka niille. On ollut pientä vastarintaa kaivamisessa, kun sulamisvedet valuu suoraan kolon pohjalle ja saa olla koko ajan niitä lappamassa pois. Kuopan täytän aluksi oksilla, päälle tulee multaa ja turvetta tarpeen mukaan ja johonkin kohtaan laitan sammalta ja muita suon kasveja.




Kun viime kesänä ukkosmyrsky hajotti ja kaatoi kärhötukeni melkein kokonaan. On ollut talvi aikaa miettiä mitä siihen tilalle laittaisi. Lähdin kauppaan ostamaan kunnon rautajalat ja tolppia. Hakkasin tolpat maahan niiden entisille paikoille ja sitten toinen suunnittelun kohde on miten teen poikkilaudotuksen tolppien väliin tähän rinteeseen. Pitäisikö tehdä köydestä,  rimasta vai jostain ihan muusta, se on vielä hieman auki. Keksin sen kyllä kun vaan saan aikaa miettiä hyviä ratkaisuja.


Sitten kun on valmista niin laitan valmiista tekeleistä kuvia myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti