keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuoden 2014 parhaat palat.

Toukokuun lopussa tuli orkideayhdistyksen yhteistilaus Saksasta kotiin. Tätä odotin koko kevään, koska laitoin tilauksen jo tammikuun lopussa. Tuntuu aina kevät niin pitkältä kun joutuu odottelemaan.


Tässä alla joka on ylemmän kuvan toisessa rivissä vasemmalla pieni läpinäkyvä purkki. Tämä sai uuden kasvualustan koska ei pysynyt enää purkissaan.

Bulbophyllum falcatum

Tässä alla etummaisin kasvi yllä, joka on nupullaan parhaillaan kasvikaapissani.

Epidendrum centropetalum
 

Kesäkuun alussa olin auttamassa kaveria sen pihan laitossa. Avattiin kukkapenkki kokonaan, eli kaikki pois ja selviteltiin rikkaruohoista pois, harvenneltiin kasveja ja osa heitettiin pois. Tässä lähtötilanne:

Koko penkki

Paljon rikkaruohoja

Siellä se puro jossain laskee... rikkaruohojen seassa

Vaihdettiin multa koko penkkiin, etsittiin puro ja puhdistettiin se ja laitettiin kasvit omille paikoilleen. Perkaamisen jälkeen näyttää tältä:

Koko penkki

Kasvit paikoillaan ja puro näkyvissä.

Mainitsemisen arvoisia kasviostoksia oli tänä vuonna jokunen.

 Kruunutikankontti
Mantsuriankärhö


Ryhmäruusu Tea Time
Köynnösruusu pohjantähti


Punakoivu
Purppuraheisiangervo

 









































 Kävin vierailemassa Tampereella ja Iisalmessa tänä kesänä ja otin kukkakuvia niiltä reissuilta.

Iisalmesta
Tampereelta



















Marraskuussa, hyvällä ja oikealla hoidolla sain tänä vuonna ekaa kertaa kaktukseni kukkimaan uudelleen kaupasta oston jälkeen.




Hyvää uutta vuotta ja kasvun voimaa tulevalle vuodelle!

2 kommenttia:

  1. Tuo puro on ihana. Kyllä kannatti perata. Näyttää hienolta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Se on kyllä aikas hienon näköinen yksityiskohta.

    VastaaPoista