tiistai 15. joulukuuta 2015

Kuvakirja!

Vihdoinkin sain tehtyä tämän josta olen jo pitkään haaveillut, eli kuvakirjan pihan kasveista. Tässä on melkein kaikki perennat joita pihaltani löytyi vuonna 2015 ja vähän muutakin. Kuvat voi olla edellisiltä vuosilta, yritin saada parhaat kuvat mitä olen napsinut niin näihin kansiin.
En viitsi mainostaa firmaa mistä tilasin mutta eiköhän näitä kuvakirjoja saa aikasmonesta valokuvausfirmasta, kun netin kautta tilaa. Itse olen käyttänyt tätä jo useamman kirjan tekoon, mutta nyt sain aikaiseksi kukista kertovan. Olen hyvin tyytyväinen, tästä tuli juuri niin hieno kuin olin ajatellutkin.

Minun kuvakirjani esittäytyy:

Perennat -15

Kirjan kannessa komeilee Tellima, se on vuonna -14 tullut siemenkirjeen mukana. Kirjassa on 48 sivua täyttä kukka asiaa.

Kirjan ensimmäinen aukeama on hieman raotusta tulevasta kirjasta. Tässä on esitelty mm. kärhö, kevättä ja varjoa.

Kirja alkaa paraatipenkistä ja se on isoin ja puolikuun muotoinen kukkapenkki. Kevään kasveja aluksi, esikoita ja sipulikasveja.

Kurjenmiekkoja on monta monituista lajiketta, tykkään näistä kovasti.

Akileijoja mulla on myös paljon. Tässä jaloakileijoja ja yksi japaninakileija. On myös monen väristä lehtoakileijaa.

Kaiken maailman kelloja löytyy myös paljon. Kellot on aivan ihastuttavia.

 Liljoja on kanssa kertynyt paljon vaikka en ole niitä harrastanut vielä kauaa.
 
Muutama lilja lisää mm, lollypop tuo vaaleanpuna/valkoinen ihastuttava lilja.

Sitten hieman kukkaloistoa syksypuolelta. 

Pikkuängelmä ja keijunkukat ovat hyvin ilmavia. Pari sipulikukkaa ja yksivuotinen unikko asustavat ruukuissa.

Pienessä rinteessä asustaa kivikkoperennat, johon paistaa kuumasti aurinko melkein koko päivän.

Kivikossa kasvaa paljon valkoisia kasveja. Tekevät kivan säväyksen kivien väleihin.

Kivikossa kasvaa myös paljon maksaruohoja ja mehitähtiä.

Iki-ihanat ruusut paistattelevat päivää ympäri pihaa. Tässä on melkein kaikki ruusut joita löytyy minulta.

Kärhöt majailevat terassin läheisyydessä aitaa vasten. Näistä en osaa sanoa mikä on ihanin, kaikki ovat omalla tavallaan rakkaita.

Päivänliljat ovat rivissä pihatien varrella iltapäivä auringossa.

Sivupenkki on uusin ja työn alla oleva kukkapenkki. Sieltä löytyy jo mm. ritarinkannusta kahta väriä.
 
Loppukesän satoa, palavarakkaus roihuaa ritarinkannusten kanssa ja paljon muuta.
 
Yksivuotisiakin on päässyt penkkiin, opiumunikkoa ja kaliforniantuliunikkoa. Ihanimmat yksivuotiset mitä tiedän.
 
Terassin vieressä keväällä komeilee aluksi tulppaneita monessa värissä.
 
Myöhemmin uskaltautuu perhosetkin maistamaan mettä kukista.
 
Varjossa kukkii keväällä monen kirjavat vuokot. Sinne on eksynyt myös orkideoja.
 
Rönsytiarellan sain kaverilta, kun sillä on niin ihanat kukat. Tähän penkkiin siivilöityy päivän mittaan aurinko koivujen välistä.
 
Tässä on varjon ehdottomasti parhaimmat kasvit. Kalliokielolla on kukat hauskasti lehtien alla ja syksyllä siihen tulee siniset marjat.
 
Saniaiset tykkää varjosta, on kotkansiipeä ja kallioimarretta. Tässä oli tämä kirjan viimeinen sivu.
 
Takakannessa on ruskolilja ja vuosiluku, että muistan mistä vuodesta on kyse.

lauantai 21. marraskuuta 2015

Kaktukset kukassa!

Marraskuu on semmonen kuu millon ei ole mitään väriä kasveissa, ei kuki edes orkideat, mutta marraskuunkaktukset ne vaan jaksaa kukkia pimeimpään aikaan. Tänä vuonna ei ole värien kylläisyyttä täällä, en tiedä oliko syy viileen kesäsään vai mikä meni pieleen. Kukkii vain kaksi väriä, toinen kylläkin ihan kunnolla.

Yksivärinen vaaleanpunainen

5.11.-15

7.11.-15

8.11.-15

9.11.-15

10.11.-15

Valko-/vaaleanpunainen

5.11.-15

18.11.-15



Valkoinen ei tehnyt kesällä ollenkaan uutta kasvua ja sen takia ei myöskään näytä kukkivan. 
Shampanja on sen verran uusi tuttavuus että ei taida vielä jaksaa kukkia, annan sen vielä kasvaa ja odottelen kukkia ehkä ensi syksylle tai sit joskus myöhemmin.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Angraecum 'didieri'

Tässä laji esittely yhdestä orkideasta, joka kukki minulla juuri.

Tämä Angraecum 'didieri' tuli Orkideayhdistyksen yhteistilauksen mukana saksalaiselta Kargen tarhalta 2013 keväällä. Se oli istutettu tiili putkeen, jossa oli sammalta päällä. Pääsi asustamaan kasvikaapin sivulle lähelle valoja.


Kotiutui hyvin ja alkoi heti kasvattamaan juuria. 2014 alussa alkoi kavattamaan uutta lehtiruusuketta yhdestä lehtihangasta. Kasvatteli sitä puolitoista vuotta hissuksiin isommaksi.

23.2.14
26.6.14
23.2.15
23.4.15
11.8.15



Siirsin kasvin paikkaa keväällä 2015 kasvikaapissa n. 20 cm keskemmälle, että valo paistaa vielä paremmin. Olin lukenut että tarvitsee paljon valoa ja saa olla melkein kiinni valoissa. Ensimmäistä kertaa rupesi kukkimaan lokakuun alkupuolella 2015.


1.10.15
7.10.15


10.10.15
10.10.15


Tämä tuoksuu iltaisin/öisin ja tuoksu oli voimakas mausteinen (curryn, kanelin ja jonkun muun sekotus) hyvin jännä tuoksu. Tuoksu tuli kaapistakin ulos jonkin verran. Toivottavasti saan nauttia tästä kukinnasta vastasuudessakin, kun kerran on aloittanut kukintansa.

maanantai 5. lokakuuta 2015

Jokunen orkidea kukassa!

Kesä meni jo ja ulkona oleilleet kasvitkin tulivat jo sisälle kylmää pakoon. Orkideat tulivat jo hyvissä ajoin ennen kylmiä ilmoja sisään. Nyt on ikkunalaudalla ja kasvikaapissa taas ruuhkaa, ennen kuin kasvit painuvat talvi unille viileään. 

Tässä kuussa alkoi valkoinen perhonen (Phalaenopsis) kukkimaan ja availee pikku hiljaa nuppujaan. Toinenkin perhonen kellertävä kukkainen on isoilla nupuilla, mutta ei vielä ole avannut ensimmäistä nuppuaan.






Toinen kukkiva on Oncidium Twinkle 'chian-tzy flamingo'. Tällä on pienet ihanat vaaleanpunaiset tuoksuvat kukat. Tänä vuonna ei tullut kovin montaa kukkaa, en saanut kasvatettua bulbeja isoiksi. Kukat se teki kuitenkin heti kun bulbi valmis.





Nupulla on myös Angraecum 'didieri', jospa se kukkisi minulle ensimmäistä kertaa. Ei ole kukkinut ikinä minulle ja näkyvästi tänä vuonna olen löytänyt sille hyvät olosuhteet kasvikaapista.